Kurkijoelta uusille asuinsijoille

Talvi- ja jatkosotien johdosta karjalaiset, niin myös Kurkijoen Pölkit, joutuivat kahteen kertaan evakkomatkalle. Lapset, äidit ja vanhukset kuljetettiin joko autoilla tai junalla uuden rajan yli Suomen puolelle. Vanhemmat miehet, vauraimmat lapset ja naiset ajoivat tavaroita hevosilla ensin junaan asemalle ja sitten täysillä kuormilla pois luovutetulta alueelta uuden rajan taakse. Karjaa paimennettiin mukana. Tähän on otettu Edvard Pölkin tyttären Tyynen muistiinpanoista katkelmia kuvaamaan, millainen se kärsimysten taival monilla useimmiten oli. Kursiivilla kirjoitetut ovat suoraa lainausta hänen muistivihkonsa tekstistä. Muu osa on lyhennettyä ja sujuvuuden takia hieman muotoiltua, asiaa kuitenkaan muuttamatta. 

Rauhan tultua myös Kurkijoki jouduttiin talvisodan jälkeen evakuoimaan hyvin nopeasti. Maalisk. 12 p iltana tuli sana (1940), että vanhat ja lapset on aamulla lähdettävä evakkoon. Tilda lähti asemalle ja sieltä härkävaunussa kohti tuntematonta tulevaisuutta. Isä (Edvard)  oli kuumeessa, ensin oli aikomus, että hänkin lähtee, mutta hän muutti mielensä, ettei lähde ennen kuin kaikkien on pakko lähteä.

Seuraavina päivinä alkoi kova tavaroiden pakkaaminen ja niiden ajo joko asemalle tai tien varteen. Edvard ajoi toista hevosta ja Tyyne toista. Väliin auttamassa oli Tauno ja eräs Hiitolan mies. Maaliskuun 18 päivänä he ajoivat viimeiset tavarat ja lehmät asemalle. Seuraavan päivän aamuna alkoi perheen ja Tyynen evakkotaival.

Tyyne on karusti ja tarkasti kirjoittanut näistä vaiheista. He lähtivät kolmella hevosella ajamaan uuden rajan taakse, kolmatta ajoi Elisa, Tyynen äiti.
Menimme yhteen taloon syömään ja hevosia lepuuttamaan. Talo oli tyhjä, paitsi orressa riippui vaatteista mies, jolle oli kirjoitettu lappu kaulaan, jossa luki: "Näin käy kerran kaikille Otto Ville Kuusisen porukalle"

Seuraava etappi ja yöpymispaikka oli Lamminsalolla tyhjäksi jo jäänyt Myllyksen talo. Talo oli täynnä, suurin osa keskenään tuttuja alholaisia. Matka jatkui (20.4.) Lamminkylään, jossa erottiin ja Pölkin "oma sakki" jatkoi matkaa Parikkalan Särkisalmeen, jossa lepuuttivat hevosia ja jatkoivat vielä 12 km Säämingin Ruhaenon kylän taloon. Yövyttyään Säämingin eräässä talossa Edvard joukkoineen jatkoi matkaa pitkänäperjantaina kohti Savonlinnaa. Tyyne kirjoittaa: Tämä pitkäperjantai ei tuonut mieleen juhlan tuntua. Tämä pysyy mielessä niin kauan kuin on elonpäiviä suotu. Tämä on Karjalan kansan kärsimystietä.  

Matkan varrella he osuivat monenlaisiin taloihin ja saivat osakseen kohtelua laidasta laitaan.
Vähän matkaa ajettua yritimme yhteen taloon kysymään yösijaa, mutta ovella tuli vastaan hullu nainen, joka huusi: "Elekee tulko ryöveemää Herra Jeesus siunaa" sitä hän huusi taukoamatta. Tyyne on varsin huolellisesti kirjannut muistelmaansa niiden ystävällisten talojen nimiä, joissa he pysähtyivät lepäämään, syömään tai lepuuttamaan hevosiaan.

Toisena pääsiäispäivänä Edvardin joukot majoittuivat Rantasalmen kunnantalolle. Sieltä he jatkoivat matkaa kahden yön jälkeen Keressaloon ja sieltä 27.3. edelleen Joroisiin. Hevosten jalat alkoivat jo kipeytyä. Matkaa kuitenkin jatkettiin Huutokoskelle, jossa he olivat yötä. Sen jälkeen taivallettiin kohti Pieksämäkeä. Hevosella ajo tällä kärsimystiellä päättyi, sillä 2 päivän odottelun jälkeen matkalaiset pääsivät junalla Laukaaseen. Laukaalla perhe pääsi asumaan väliaikaisesti Simunan kylään Kovasen taloon. Evakkotie oli siihen mennessä kestänyt jo noin 2 viikkoa. Muitakin kurkijokelaisia oli päätynyt siinä vaiheessa Laukaalle. Edvardia ja tämän perhettä kävivät tapaamassa mm. Pekka Ristolainen, Arvo Rouhiainen, Akseli, Olga ja Reino Pölkki.

Tyynen äiti ja täti olivat syvästi uskonnollisia. Niin oli myös Tyyne, se näkyi vahvasti hänen evakkomatkojen kertomuksissaan.

Laukaalla viipyminen kesti lisäksi Tyynen osalta noin kuukauden. Hän lähti huhtikuun lopulla Kangasalalle, jonne oli päässyt opiskelemaan kotitalousopistoon toukokuun alussa alkaneelle neuvojakurssille. Tyyne toimi koulutustaan vastaavasti neuvojana maaliskuusta 1941 joulukuun loppuun Soinin, Alajärven, Vimpelin ja Lappajärven kunnissa.

Muu perhe asui Laukaalla marraskuuhun 1940 asti, jolloin he muuttivat Tuusulasta ostettuun kartanoon. Muistiinpanoissaan Tyyne on käsitellyt laajasti myös omaa opiskeluaan ja muitakin oman elämänsä vaiheita edellä kuvatuissa poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Seuraava sivu