Tarinoita Kurkijoen Pölkeistä

Tarinoita Pölkeistä. 

   Juho Edvard Pölkistä on pojanpoika kertonut muutaman tarinan. Tarinassa kietoutuu sattuma, Eetun rahat, tapaaminen Pietarissa, navetan rakentaminen, naimakauppa ja vähän muutakin erikoisella tavalla yhteen:

    Edvard Pölkki oli ollut Amerikassa ja tuli sieltä 1911‑1912 tienoilla takaisin. Hän oli
etsiskellyt töitä Pietarissa, kun tapasi siellä sattumalta Alholta kotoisin olevan Matti
Rouhiaisen. Matti tarvitsi navetan, mutta hänellä ei ollut rahaa. Pari naimatonta tytärtä hänellä oli ja ilmeisesti ylimääräinen talo Särkijärven tien ja Alholta Lopottiin menevän tien risteyksen kulmassa. Säästeliäällä Edvardilla puolestaan oli rahaa, muttei puolisoa eikä asuntoa. Tarkkaa tietoa ei ole, mistä sovittiin, mutta navetan rakennuskontrahti syntyi nopeasti ja elokuussa 1912 Edvard vihittiin Elisa Rouhiaisen kanssa. Perhe sai puolet em. talosta, toisen puolen omisti ensin appiukko ja myöhemmin Elisan sisar Tilda. 
  Edvardin on kerrottu olleen kiivasluontoinen periaatteen mies. Toisaalta hän oli vaatimaton eikä halunnut herättää huomiota. Jotain lie tarttunut hänen käsityksiinsä Amerikan käynnin aikana. Kun taloon kerran syntyi kirjava varsa, se hävitettiin nopeasti. ”Intiaaniponilla” ei haluttu ajella.

  ”Elissa ja Eetu Pölkille - kuten heitä kutsuttiin - syntyi kaksospojat Matti ja Tauno vuonna 1919. Heillä oli yhteinen, tosi pitkä kehto: pojat olivat kumpikin omassa päässään, Elissa istui keskellä ja imetti heitä vuorotellen” (19).  

  Toivo Pölkin vävyltä kuultua: Vanhahko mies oli tullut talvella ennen sotia jauhattamaan viljaa Toivon myllyyn. Kun vilja oli ajettu kivien läpi ja jauhot olivat säkissä, oli tämä hieman heikkovoimainen mutta suustaan kohvakka mies pyytänyt, että mylläri nostaisi säkit hänen rekeensä. No totta kai Toivo oli sen auliisti tehnyt. Asiakas oli vähän koiranleuka-tyyppiä. Värjöteltyään pakkasessa oli nenä alkanut vuotaa. Kun pussit olivat reessä, oli mies mennyt tyytyväisenä Toivon eteen ja sanonut: ”Niistä vielä nenä”. Se varmaan oli tarkoitettu rohkeaksi pilaksi. Mitään sanomatta Toivo oli laittanut rukkasen käteensä, tarttunut nenään ja vääntänyt klyyvaria tiukalla kierteellä. Palvelu pelasi, mutta mies oli joutunut tuskaisena huutamaan: ”Hellitä”. Siinä oli varmaankin palvelun raja tai sitten Toivo vastasi ”hevosen” leikkiin samalla mitalla. Tuskin hän kuitenkaan vihastui (6).

   Toivon sisaren tytär Saimi, joka oli usein 1930-luvun lopulla perheen apuna lasten hoidossa, muisteli entisen myllytuvan touhuja: Entisen myllytuvan tupa oli mylläri-sahurin puolison Annan toimisto, sahan ja myllyn asiakkaiden taukotupa ja vieraiden kestitsemispaikka. Toivo oli mylly- ja sahalaitoksen oston yhteydessä ostanut myllytuvan omaksi asunnokseen. Naimisiin menon jälkeen (1935) pari pyöritti yritystä yhteisvoimin. Oman asunnon perhe oli järjestänyt talon yläkertaan. Kahvitettavia asiakkaita ja vieraita kävi ilmeisen usein ja Anna kestitsi heitä hyvin auliisti. Kerran sattui Toivon saha- ja puutavaran vientiä Viipurissa hoitanut ”agentti Fager” käymään Alholla. (Voisi olla Viipurissa toiminut varatuomari Valdemar Fagerström tai hänen poikansa Lauri Voldemar, s. 1898). Anna ja Saimi olivat juuri leipomassa. Fager olikin sanaillut touhua katsellessaan: ”Täällä ne naiset aina leipoo”.

   Kerran taas Anna oli ollut jauhamassa kahvinpapuja keittääkseen vieraille kahvia. Tupaan tullessaan Toivo, pantuaan merkille, että kahvia kului paljon, oli tilannehuumorillaan tokaissut: ”Kohta se jauhaa kivijalatkin”. Napakka vastaus oli kuulunut: ”Kyllä sitä riittää”. Kumpaa lienee tarkoittanut kahvinpapuja vai kivijalkaa.

   Alholla 1930-luvun alussa ystävystyneet Toivo Pölkki ja Topias Nenonen löysivät molemmat puolisonsa Särkijärven mäeltä Matti Kyytisen talosta ja tyttäristä. Annasta tuli Toivon ja Idasta Topiaksen puoliso. Ensimmäisestä kohtaamisesta Toivo on tyttärilleen kertonut, että se tapahtui tiellä. Vastaan tuleva hentoinen Anna oli kiinnittänyt Toivon huomiota. Hän muisteli, että ”ensimmäiseksi hän näki neidon, jonka askeleet olivat kuin ruusuntippoja”. Toivo oli myyty siitä hetkestä alkaen. 

   Toivon sisarenpojan kertomaa: Naiset ja lapset oli lähetetty junalla jo toiselle evakkomatkalle. Toivo Pölkki, Juho Kurri ja Antti Kurrin vävy Olavi Kosonen jäivät puimaan vielä viljaa, teurastivat sian, pistivät lihat tiinuun ja lastasivat kärryyn. Kesken lastauksen hevonen lähti omia aikojaan karkuun. Onneksi kärryt kuitenkin ohjastajan puuttuessa juuttuivat sähkölinjan A-tolpan väliin ja ajajatkin pääsivät mukaan (4).